Vinkit lasten kanssa retkeilyyn

Lasten-kanssa-retkelle_2

Mitä jos lähtisit lasten kanssa metsään tutkimaan ja tarkkailemaan luontoa? Silloin annat lapsille hyvän pohjan luoda läheisen suhteen luontoon ja luontoretkeilyyn, josta on iloa läpi elämän. Vinkit onnistuneeseen retkeilyyn lasten kanssa löydät tästä.


Lapsille luonto on todellinen aarreaitta. Täältä löytyy ehtymättömät mahdollisuudet leikkiä, tutkia ja touhuta sekä tehdä kaiken näköisiä aistihavaintoja. Pienestä pitäen luontoretkeilyyn tottuneet lähtevät myös mielellään aikuisiällä metsään. Lapset, jotka viihtyvät luonnossa oppivat myös arvostamaan luontoa, sen metsiä ja järviä ja pitämään siitä huolta.

Lasten-kanssa-retkelle_3

Ota lapset mukaan retkisuunnitteluun

Lapset innostuvat retkestä, kun heidät ottaa mukaan suunnitteluun. Yhdessä voi miettiä vaikkapa sitä, että tuleekohan järvestä kalaa, onkohan siellä korkeita näköalapaikkoja tai löytyisiköhän puusta kääpä tai naavaa tai jäkälää? Tartuta pieniin retkeilijöihin retki-intoa jo ennen lähtöä.

Tuiki tärkeät retkieväät

Ilman ruokaa ja juomaa ei pitkälle pötkitä. Varaa mukaan maukasta ja terveellistä retkievästä, joka pitää verensokerin tasaisena ja suun herkemmin hymyssä.

Lasten säänkestävät retkeilyvaatteet

Pue lapset – ja itsesi – järkevästi. Hengittävät, veden- ja tuulenpitävät tekniset kuorivaatteet ovat siihen hyvä valinta. Valitse myös vedenpitävät kengät. Näissä varustuksissa pieni sadekuurokaan ei haittaa. Mukaan reppuun voi ottaa myös varavaatetta. Evästauolla pieni hiki kylmettää nopeasti. Ratkaisu on kerrospukeutuminen, teknisestä kerrastosta alkaen. Väli- ja kuorikerroksia on helppo lisätä tai riisua olosuhteiden mukaan.

Anna lapsille tarpeeksi aikaa tutkia luontoa

Älä pidä kiirettä, polkujen varsilla riittää ihmeteltävää. Anna lapsille aikaa tutkia luontoa rauhassa. Eihän se haittaa vaikka retkestä tulisi suunniteltua lyhempi, kunhan lapset viihtyvät. Iän ja kokemuksen myötä retkiä voi pidentää.

Leiki yhdessä lasten kanssa

Osallistu lasten leikkeihin ja heidän pieniin seikkailuihin. Yhteiset kokemukset, kuten käpyjen kerääminen tai marjojen poimiminen on hyvä mahdollisuus kokea lasten kanssa mukavia hetkiä ja läheisyyttä.

Kokemusten jakaminen jälkeenpäin

Jutelkaa myöhemmin yhteisistä retkikokemuksista ja fiilistelkää retkitunnelmaa vielä jälkeenpäin vaikkapa kuvista. Se herättää lapsissa halun lähteä taas suunnittelemaan uutta yhteistä retkeä

close icon

Tervetuloa uudistuneille sivuillemme! Klikkaa tästä palataksesi vanhalle sivulle xxl.fi

Liity XXL REWARD -jäseneksi

Jäsenenä saat pisteitä kaikista ostoistasi!