Kesäkettujen houkuttelumetsästys

Metsästys, 1770 x 922 px

Tee palvelus pienriistalle ja saat samalla kaupan päälle jännittävän metsästyskokemuksen. Kettu on peto, joka metsästää pienriistaa, kuten jäniksen ja linnun poikasia sekä metsäkauriin vasoja. Riistatutkijoiden mukaan tarvitaan 1000 kg saaliseläimiä yhden kettupoikueen ruokkimiseen yhden kesän aikana.

Kettua on haasteellista metsästää. Se on älykäs ja sillä on uskomattoman tarkat aistit. Siksi olemme koonneet parhaat vinkkimme ketun pillitykseen.

Täältä löydät kaikki tarvikkeet metsästykseen.

Metsästysajat

Suomessa yleinen ketunmetsästysaika alkaa 1. elokuuta.

Tee tiedusteluja

Kesällä ja alkusyksystä ketulla on runsaasti ravintoa eikä se ole valmis juoksemaan yhtä kauas houkutusäänen perässä kuin talvella. Kannattaakin selvittää, missä kettu liikkuu, missä sen pesä sijaitsee ja mistä se etsii ravintonsa, kuten esim. vastapuidulta pellolta.

Valitse oikea passipaikka

Kettu on luonteeltaan epäileväinen ja pyrkii aina alatuuleen, jotta se voi haistaa sinut. Asetu passiin siksi niin, ettei kettu voi haistaa sinua. Vastakohtana muihin metsästysmuotoihin sinun tulee pitää tuuli selän puolella. Houkutella voi hyvin myös metsästystornista sen sijaan, että pysyttelee matalalla maassa.

Valitse houkutusääni

On olemassa neljä ääntä, jotka houkuttelevat kettua kesällä.

  • Hiiripilli kuten Nordik Mouse tehoaa kaikkiin kettuihin, etenkin saman vuoden poikasiin, jotka ovat tottuneet metsästämään myyriä ja hiiriä.
  • Jäniksen hätähuuto. Vältä karkeita jäniksen huutoja, sillä ne saattavat ennemminkin pelästyttää nuoret ketut. Käytä pillejä, joissa on valoisampi ja vaihtelevampi ääni, kuten Nordik Agony ja Nordik Mini, jotta imitoit pienempiä jyrsijöitä, kuten jäniksenpoikasia.
  • Linnun hätähuuto, esim. Nordik Crying Bird, voi olla kesäaikaan erittäin tehokas.
  • Metsäkauriin vasan huuto, johon käyttökelpoinen on Nordik Roe, houkuttelee tehokkaasti vanhempia kettuja, jotka metsästävät juuri vasoja.

Houkutusaikataulu

Se, kuinka kauan ja intensiivisesti sinun pitää houkutella, riippuu maastosta. Jos sinulla on vapaa näkymä avoimella peltoalueella, voit houkutella intensiivisemmin, koska näet saapuvan ketun hyvissä ajoin. Jos olet tiheässä metsäpassissa, kannattaa taas houkutella muutamia sekunteja ja tähystää sitten useita minuutteja, jottei kettu yllätä sinua. Jos kettua ei ole tullut 20–25 minuuttiin, kannattaa pakata kamppeet.

Varustus.

Naamioidu hyvin. Lehtinaamio-asu sekä hanskat ja naamio on vaikea havaita. Naamioi kiiltävä aseenpiippu ym. Valitse muunneltava ampumatuki, jota voit käyttää eri asennoissa ja jota on helppo siirrellä, jos kettu ei tulekaan siitä suunnasta, johon ase on suunnattu. Valitse varmint-luoti, eli nopeasti laajeneva luoti, jotta sillä on maksimaalinen teho eikä se kimpoa eläimestä. Sijoita liikkuva houkutuslintu 20–30 metrin päähän itsestäsi. Houkutuslintu kiinnittää ketun huomion ja vähentää riskiä, että kettu näkee sinut.

Älä houkuttele liian usein

Houkuttele laadukkaasti, valitse oikea tilanne, oikea tuuli jne. Muista, että kettu on älykäs ja oppivainen eläin. On helppo kuluttaa metsästysmaa puhki houkuttelemalla liikaa. Jokaista houkuttelun seurauksena näkemääsi kettua kohden on x määrä kettuja, joille olet paljastunut. Ne eivät enää tule saman pillin perässä. Älä siksi käytä yhdellä kerralla useita eri pillejä. Hanki erilaisia houkutuspillejä ja opettele tekemään eri ääniä yhdellä pillillä. Ajattele kuin urheilukalastajat – heillä on enemmän kuin yksi viehe laatikossa.

close icon

Tervetuloa uudistuneille sivuillemme! Klikkaa tästä palataksesi vanhalle sivulle xxl.fi

Liity XXL REWARD -jäseneksi

Jäsenenä saat pisteitä kaikista ostoistasi!