Vapaalaskeminen eli randoilu – turvallinen laskettelu ja randoilu

Selvitä ennen monoihin hyppäämistä, miten kuljet tunturissa turvallisesti talven randoilu‑ ja hiihtoretkillä.

laskettelu medium

Randoilusta on tullut yksi suosituimmista talvikauden aktiviteeteista. Randosukset ovat suosittuja, mutta retkisukset sopivat myös vähemmän vaativille retkille.

Randoilun suosio kasvaa. Laji edellyttää kuitenkin hyviä tietoja säästä, maastosta ja varusteista.

Tästä artikkelista löydät tärkeimmät asiat, jotka on otettava huomioon kauden ensimmäisen randoiluretken suunnittelussa.

Tarkista säätiedotus

Ennen randoilua on tärkeintä tarkistaa säätiedotus. Tunturissa sää voi muuttua todella nopeasti. Vaikka tunturin juurella olisikin kaunis sää, tunturissa voi sekä tuulla että sataa.

Sään lisäksi lumivyöryvaara on suurin huolenaihe sekä tunturiin lähtevälle että kotiin jäävälle.

Tärkeintä on pysytellä poissa maastosta, jossa rinteen kaltevuus on yli 30 astetta, jos lumivyöryvaara on suuri tai jos olosuhteista ei ole varmuutta. On siis vähintään yhtä tärkeää tutustua lumivyöryennusteisiin kuin säätiedotuksiin.

Huipulla voi olla huono sää, vaikka siitä ei ole alangolla merkkiäkään.

Pukeudu sään mukaan

Säätiedotuksesta voi olla vaikeaa päätellä, miten paljon vaatetta pukea ylleen – ja miten paljon pakata mukaan.

Kolmikerrosperiaatteella pukeutuminen kannattaa usein, mutta lisää myös vaihtovaatekerta reppuun. Rinnettä kiivetessä nousee takuulla hiki, joten kuivat vaihtovaatteet voivat tulla todella tarpeeseen huipulle päästessä.

Uloimmat kuorivaatteet ovat tärkeitä. Kuoritakki ja ‑housut pitävät kuivana sekä tuulen ja veden loitolla.

On myös viisasta sonnustautua hansikkailla, pipolla ja kaulurilla. Ota mukaan myös vaihtohansikkaat. Niiden on hyvä olla paksummat kuin hansikkaat, joita käytät kiivetessä. Lisäksi mukaan kannattaa ottaa kevyt untuva‑ tai PrimaLoft-takki siltä varalta, että huipulla on kylmä.

Lasketteluturvallisuus medium

Rinnettä ylöspäin hiihdettäessä kerrospukeutuminen on valttia!

Sopivat varusteet hankeen

Hiihdettäessä oikeat varusteet voivat olla elämän ja kuoleman asia. Hiihtoretkellä on aina oltava mukana lumivyörylapio ja ‑sondi sekä piippari. Ne ovat ratkaisevia lumivyöryn sattuessa ja säästäneet monta henkeä.

Alumiinilapio toimii hyvin myös kovassa hangessa. Lumivyörylapion on oltava kevyt, ja siinä on oltava soikion muotoinen teleskooppivarsi.

Lumivyörysondin avulla selvität nopeammin, minne ja kuinka syvälle ihminen on hautautunut lumeen. Sondin on oltava kevyt, sillä sitä on kannettava mukana.

Piipparissa on kaksi asentoa: vastaanotin‑ ja lähetinasento. Kun liikut tunturissa, piipparin on oltava lähetinasennossa. Vastaanotinasentoa käytetään vain, jos joku hautautuu lumivyöryyn. On erittäin tärkeää opetella käyttämään varusteita ennen retkelle lähtöä.

Lumivyöryreppu on myös fiksu varuste tunturissa. Kun narusta vedetään, repusta aukeaa ilmatyyny, joka auttaa liukumaan lumen mukana sen sijaan, että sen alle hautautuu. Lumivyöryreppu lisää eloonjäämisen mahdollisuutta, jos vyöry osuu kohdalle.

skinnaus medium

Lumivyöryreppu lisää huomattavasti eloonjäämisen mahdollisuutta, jos onnettomuus osuu omalle kohdalle.

Lumivyörykoulutus pelastaa henkiä

Muista, että turvavarusteet ovat vain osa valmistautumista. Koulutus lisää mahdollisuuksia selviytyä onnettomuudesta yhdessä hyvien turvallisuusrutiinien ja ympäristöön tutustumisen kanssa. Tieto kasvaa kokemuksen myötä, ja suosittelemmekin, että kaikki osallistuvat lumivyörykoulutukseen – myös kokeneet hiihtäjät.

Koulutuksessa käsitellään muun muassa turvallisuusvarusteiden käyttöä, reittivalintaa tunturissa, kartanlukua ja suunnistusta sekä toisten pelastamista.

Laskettelu medium

Tutustu mahdollisuuksiin osallistua lumivyörykoulutukseen ennen kuin lähdet tunturiin.

Suojaa pää ja silmät

Kypärän käyttö on ensisijaisen tärkeää, jos randoilusta mielii selvitä ehjin nahoin. Valitse kypärä, joka istuu ja suojaa hyvin. Suosittelemme MIPS-tekniikalla varustettua kypärää, joka pyrkii vähentämään pään kääntymistä kaatumisen yhteydessä.

Laskettelulasit ovat myös tärkeät randoillessa. Valitse lasit, jotka istuvat hyvin kypärään ja joista näet hyvin. Pohjoisen keskitalvessa haasteena on usein horisonttikato. Siihen suosittelemme hyvää kontrastilasia, joka voi tehdä alas laskettelusta turvallisempaa ja miellyttävämpää. Kauden loppupuolella randoillessa aurinko näyttäytyy useammin. Tällöin kiivetessä saa apua aurinkolaseista ja alas lasketellessa auringolta suojaavista laskettelulaseista.

Randoilusauvojen valinnassa on tärkeää ajatella matkaa sekä ylös‑ että alaspäin. Kiivetessä tarvitaan pidempiä sauvoja kuin alas lasketellessa. Teleskooppisauvat ovat erityisen kätevät, koska voit yksinkertaisesti säätää niiden pituutta aina tarvittaessa.

XXL:ltä löydät kaiken, mitä tarvitaan turvalliseen, elämykselliseen ja mukavaan randoiluun. Hyviä hiihtoja!

close icon

Tervetuloa uudistuneille sivuillemme! Klikkaa tästä palataksesi vanhalle sivulle xxl.fi

Liity XXL REWARD -jäseneksi

Jäsenenä saat pisteitä kaikista ostoistasi!