Näin valitset lapselle oikeanlaiset lasketteluvälineet

Lasten lasketteluvälineet

Lasten laskettelusuksien valinta

Lapselle kannattaa aina valita oikean kokoiset välineet. Liian pitkät isosiskon tai veljen sukset on vaikeasti hallittavat ja voivat pilata lapselta laskettelukokemuksen. Oikean kokoisella suksella lapsi oppii tekniikan helposti ja kehittyy laskijana.

Lapsen laskettelusuksen pituus on pääsääntöisesti rinnan ja nenän välissä. Jos lapsi on kevytrakenteinen, kannattaa valita lyhyempi suksi. Painavammalle lapselle puolestaan pidempi suksi on parempi. Mikäli olet epävarma suksien pituudesta, kysy lisää neuvoja henkilökunnaltamme!

Suksien ominaisuudet

Lasten laskettelusukset ovat pääsääntöisesti helposti käännettäviä ja hallittavia rinnesuksia. Edistyneemmille laskijoille on myös olemassa suksia, joilla parempi teknikka pääsee paremmin oikeuksiinsa ja vauhtia voi kasvattaa.

Monet lapset pitävät myös parkki- eli twintip-suksista, joilla voi hyppiä ja temppuilla. Parkkisukset ovat vyötäröltään hieman leveämmät sekä kanta ja kärki on molemmat taitettu, jotta niillä voi laskea myös takaperin. Ensimmäiseksi sukseksi parkkisukset eivät ole parhaat, mutta kouluikäiselle lapselle voi jo huoletta hankkia tämän tapaiset sukset.

Löydät kaikki lasten ja nuorten lasketteluvälineet täältä

Lasten laskettelumonojen valinta

Laskettelumonon on hyvä olla napakka, eikä siihen kannata varata kauheasti kasvuvaraa. Liian iso mono vaikeuttaa käännöksiä huomattavasti ja saattaa pahimmillaan olla jopa tapaturma-alttiimpi. Lasten monot ovat kuitenkin hieman löysempiä ja anteeksiantavampia kuin aikuisten.

Huomioi sovittaessa, että laskettelumonon tulee olla mukavimmillaan silloin, kun ollaan lasketteluasennossa, eli painottaen kehon painoa eteen, polvet koukussa. Oikeankokoinen mono voi aluksi tuntua pieneltä, mutta polvia koukistaessa monon kärkeen syntyy tilaa. Suorana seistessä varpaiden tulisi ylettyä melkein kärkeen. Varmista, että lapsi sovittaa laskettelumonoja aina yhdellä lasketteluun tarkoitetulla sukalla.

Muut laskettelutarvikkeet lapselle

Lasten lasketteluvälineet

Laskettelusauvat lapselle

Laskettelusauvat ovat laskettelijalle tärkeä lisävaruste. Niillä voi säädellä vauhtia, ne tuovat tasapainoa sekä tukea ja niillä pääsee tietenkin myös helposti etenemään. Kuten muutkaan välineet, eivät sauvatkaan saisi olla liian pitkät. Laskettelusauvojen pituus määritetään laittamalla sauvat ylösalaisin lapsen viereen ja lapsen otettua sauvan kärjestä kiinni, tulisi kyynärpään olla noin 90 asteen kulmassa, jopa hieman yli.

Katso lasten laskettelusauvat täältä.

Laskettelukypärä lapselle

Muista turvallisuus rinteeseen mennessä! Ilman laskettelukypärää ei tulisi koskaan mennä laskettelemaan. Laskettelukypärän valinnassa tärkeintä on hyvä istuvuus. Kypärää tulee sovittaa sillä pipolla tai kypärämyssyllä, mitä tullaan käyttämään kypärän alla. Paksua pipoa ei suositella sillä se heikentää kypärän istuvuutta sekä sitä käyttämällä tulee usein valittua liian iso kypärä.

XXL:ssä myytävät kypärät ovat kaikki turvallisia ja Euroopassa vaadittujen turvallisuusstandardien mukaisia, mutta yksi lisäturvallisuustekijä on MIPS. Kaaduttaessa suuri osa päähän kohdistuneista iskuista tulee viistosti, mikä aiheuttaa kiertoliikettä päähän. Tällöin tavallinen kypärä ei anna yhtä hyvää suojaa aivotärähdystä ja päävammoja vastaan kuin MIPS-järjestelmällä varustettu kypärä. MIPS-järjestelmällä varustetussa kypärässä ulko- ja sisäkuori on erotettu toisistaan pienikitkaisella kerroksella, joka antaa ulkokuoren liukua suhteessa päähän.

Laskettelulasit lapselle

Laskettelulasit kannattaa valita samaan aikaan laskettelukypärän kanssa, jotta lasit istuvat varmasti hyvin kypärän kanssa. Hyvin istuvat laskettelulasit jättävät kypärän ja lasien väliset kolot mahdollisimman pieniksi.

Linssin väri kannattaa valita sen mukaan, missä tulee enimmäkseen laskettua.

  • Aurinkoisella ja kirkkaalla säällä linssin tulee ehkäistä häikäisyä. Tähän sopii parhaiten mahdollisimman tumma linssi peilipinnalla tai ilman, VLT noin 10-20%. Linssin sävy kupari, tummanruskea, tummanharmaa ja tummanvihreä.
  • Pilviseen tai sumuiseen säähän kannattaa valita linssiksi kontrastia parantava linssi, VLT noin 30-50%. Sopivia linssin sävyjä ovat oranssi, punainen ja keltainen.
  • Iltamäessä ja keinovalossa parhaiten toimivat mahdollisimman vaaleat tai kirkkaat linssit, joissa VLT on yli 50%. Sävy pinkki tai täysin kirkas.
  • Jos viettää paljon aikaa rinteessä ja haluaa parhaan mahdollisen optisen suorituskyvyn eri keleille, on hyvä hankkia kahdet lasit tai vaihtoehtoisesti laseihin vaihtolinssit. Jos taas laskettelee harvoin ja haluaa pärjätä yksillä laseilla kannattaa valita keltainen- tai oranssi linssi.

Lue lisää laskettelulasien valitsemisesta täältä

Lisäturvaa selkäpanssarista ja lasketteluvaljaista

Selkäpanssari puetaan laskettelutakin alle tuomaan lisäsuojaa mikäli laskettelija kaatuu ja ajautuu törmäystilanteisiin. Katso kaikki selkäpanssarit lapsille täältä.

Lasketteluvaljaat ovat hyvä apuväline laskettelun opettelemiseen. Valjaat puetaan usein lapsen vyötärön ja jalkojen ympärille, josta aikuinen pääsee hallitsemaan vauhtia valjaisiin kiinnitetyn köyden avulla.

Lasten selkäpanssarit
close icon

Tervetuloa uudistuneille sivuillemme! Klikkaa tästä palataksesi vanhalle sivulle xxl.fi

Liity XXL REWARD -jäseneksi

Jäsenenä saat pisteitä kaikista ostoistasi!