Hiihtovälineiden hankkiminen lapsille ja nuorille

Valitse sukset lapselle, opas

Maastohiihto on loistava harrastus lapselle, koska se kehittää monipuolisesti lapsen motoriikkaa. Hiihtoharrastuksen voi aloittaa jo muutaman vuoden iässä kunhan lapselle on valittu sopivat välineet. Ensiarvoisen tärkeää on, että lapsen hiihtoharrastuksessa kiinnitettään huomiota ladulla viihtymiseen. Tällöin tärkeässä roolissa ovat helpot välineet ja oikea pukeutuminen.

Nyrkkisääntö on, että kasvuvaraa ei kannata juurikaan ostaa. Sopiva mono ja oikean mittainen suksi ovat tärkeitä tekijöitä hiihdon opettelussa ja ladulla viihtymisessä. Liian isot välineet vaikeuttavat hiihtämistä merkittävästi ja lapsen into voi loppua lyhyeen.

Hiihtosukset

Perinteinen

Lapsen suksi saa olla lyhyt. Lyhyellä suksella hiihdon tekniikkaa on helppo opetella ja motoriset taidot kehittyvät hiihdon parissa nopeammin. Sukset, jotka ovat yli 15 cm lasta pidemmät, alkavat olla jo vaikeasti hallittavat tehden menosta kömpelömpää sekä kasvattaa kaatumisen riskiä.

  • Ensikertalaiselle tai vähän hiihtäneelle lapselle kannattaa hankkia lapsen pituinen suksi tai 5 cm lasta pidempi suksi. Kuitenkin mitä lähempänä omaa mittaa suksi on, sitä helpompaa hiihto on.
  • Nuorelle voi hankkia nuoren pituisen suksen tai jopa 15 cm pidemmän suksen kokemuksesta riippuen.
  • Noin 23-vuotiaalle lapselle kannattaa hankkia ensipaketti. Ensipaketissa suksien siteisiin sopii lapsen omat talvikengät.
  • 36-vuotiaalle voi huoletta hankkia oikeat sukset, joihin sopii hiihtomonot. Pitopohjasuksi on myös oivallinen valinta.
  • 612-vuotiaalle hiihtoa harrastaneelle voi hankkia kunnon sukset, jotka valitaan yksilöllisesti lapselle. Suksi voi olla voideltava tai pitopohjasuksi.

Luisteluhiihto

Suurin ero luistelusuksien ja perinteisen suksien välillä on, että luistelusuksien tulee olla lyhyemmät ja jäykkyydeltään jäykemmät. Luisteluhiihtoa harrastetaan latu-urien ulkopuolella. Toisin kuin perinteisen suksissa, luistelusuksiin ei tarvitse pitovoiteita potkuun ja luistelusukset voidellaankin ainoastaan luistovoiteilla.

Kuinka pitkät lasten- ja nuorten luistelusuksien pitäisi olla?

Pienimmille lapsille ei luistelusuksia kauheasti ole. Lapsille suositellaan, että sukset ovat saman pituiset kuin lapsi itse. Vaikka lapsella on vähän kokemusta hiihdosta, suosittelemme silti valitsemaan mieluummin liian lyhyet kuin liian pitkät sukset, jolloin lapsen on helpompaa hallita suksia.

Katso lasten maastohiihtopaketit täältä

Katso lasten maastohiihtosukset täältä

Hiihtomonot

Perinteinen

Lapsen monossa saa olla tilaa, mutta se ei saa olla kuitenkaan liian suuri. Mono, jossa on hieman tilaa on lämmin ja sinne voi tarvittaessa lisätä paksumman sukan. Liian suuri mono kuitenkin haittaa suksen hallintaa ja hidastaa tekniikan oppimista.

Noin 2–3-vuotiaille lapsille kannattaa hankkia hyvät talvikengät, jotka sopivat ensipaketin siteeseen. Ensimmäisen oikean hiihtomonon tulee olla lämmin, mukava, joustava ja helppo pukea jalkaan. Edistyneemmälle hiihtäjälle voi valita monon, joka on suorituskykyisempi sen keveyden ja tukevuuden vuoksi.

Luisteluhiihto

Luistelumonot saavat olla mahdollisimman napakat, jotta tukevuus ei kärsisi. Luisteluhiihdossa jalkojen tukeminen on tärkeää, siksi kaikissa luistelumonoissa on nilkkatuki sekä jäykempi pohja. Parhaan voimansiirron ja mukavimman hiihtokokemuksen aikaansaamiseksi napakan monon valinta on tärkeää!

Usein lapsille ja nuorille sopii myös ns. kombimonot. Kombimonot ovat yhdistelmä perinteisen monoista ja luistelumonoista. Ne ovat pohjaltaan hieman jämäkämmät sekä niistä löytyy nilkkatuki.

Katso kaikki lasten ja nuorten hiihtomonot täältä.

Hiihtosauvat

Perinteinen

Perinteisessä hiihdossa lasten ja nuorten hiihtosauvojen tulisi yltää noin kainalon alle. Kuten suksissakin, voit myös harkita lyhyempiä sauvoja, jos hiihtäjä on aloittelija.

Luisteluhiihto

Luisteluhiihtoon sauvat voivat olla noin hartialinjaan.

Katso kaikki lasten ja nuorten hiihtosauvat täältä.

close icon

Tervetuloa uudistuneille sivuillemme! Klikkaa tästä palataksesi vanhalle sivulle xxl.fi

Liity XXL REWARD -jäseneksi

Jäsenenä saat pisteitä kaikista ostoistasi!