Suksien ja lumilaudan voitelu
Näillä vinkeillä onnistut voitelemaan suksesi myös kotona!
Miksi sukset tulee voidella? Perinteisen maastohiihtosuksen kuuluu luistaa ja pitää sopivassa suhteessa. Pidon ansiosta suksella voi potkaista. Luisto puolestaan takaa, että suksi liukuu vaivattomasti eteenpäin. Perinteiseen tyyliin on myös kehitetty voiteluvapaita ja pitopohjasuksia, joiden voitelu on selvästi helpompaa. Ne vaativat kuitenkin huoltoa optimaalisen toiminnan takaamiseksi. Luistelusuksien kuuluu luistaa ja näin ollen niissä ei käytetä lainkaan pitovoidetta. Laskettelusuksille ja lumilaudoille käytetään samoja voitelumenetelmiä kuin luistelusuksille.
Suksien ja lumilautojen luistovoitelu
Luistovoidetta levitetään luistelusuksessa, laskettelusuksessa ja lumilaudassa koko pohjaan. Perinteisen suksessa puolestaan kärkeen ja kantaan, ei pitoalueelle. Laskettelusuksille ja lumilaudoille käytetään samoja voitelumenetelmiä ja voiteluvälineitä kuin luistelusuksille. Lasketteluvälineet kannattaa myös voidella säännöllisin väliajoin, jotta pohja pysyy pidempään hyvänä sekä pääset nauttimaan paremmista laskuista!
Luistovoitelu voiteluraudalla
Luistovoitelu pikavoiteilla on erittäin helppoa, mutta kilpahiihtäjien luistovoitelu on hieman monimutkaisempaa.
Tarvittavat työvälineet
- Voiteenpoistoaine ja kuituliina
- Voitelurauta
- Nylon-harja (aktiivihiihtäjille myös messinkiharja)
- Kelin mukainen luistovoide
- Sikli
Työvaiheet
- Puhdista suksen pohja vanhoista voiteista ja liasta
- Harjaa suksen pohjaa harjalla suksen suuntaisesti, jotta suksen kuviointi aukeaa ja voide imeytyy paremmin
- Kun rauta on lämmin, aseta voidepalikka rautaa vasten ja anna voiteen valua norona suksen pohjalle koko suksen matkalle
- Hiero suksen pohjaa raudalla siten, että voide levittyy tasaisesti koko suksen pohjalle. Anna jäähtyä kunnes pohja ei ole enää lämmin
- Poista ylimääräinen voide hankaamalla suksen pohjaa siklillä suksen suuntaisesti. Suksen pohjaan ei tulisi jäädä lainkaan näkyvää voidetta
- Harjaa suksen pohjaa harjalla kunnes suksen pohja on kiiltävä, eikä siinä näy voidetta
- Kiillota suksen pohja lopuksi vielä kuituliinalla
Luistovoitelu nestemäisellä voiteella
Luistovoitelun voi tehdä myös nestemäisillä voiteilla, jolloin työvaiheita tulee vähemmän kuin voiteluraudalla voidellessa.
Tarvittavat työvälineet
Työvaiheet
- Puhdista luistoalueet voiteenpoistoaineella ja kuituliinalla
- Lisää nestemäinen voide luistoalueille ja anna jäähtyä tuotteen käyttöohjeen mukaisesti
- Harjaa nailonharjalla suksen suuntaisesti, kärjestä kantaan niin, että pohja kiiltää
Erilaisia luistovoiteita
- Nestemäisillä- ja pikavoiteilla on helppoa ja nopeaa saada suksiin luistoa. Pikavoiteet levitetään joko pullossa olevalla levityssienellä tai suihkuttamalla sprayna suksen pohjaan. Voide jäähtyy tuotteesta riippuen 5-20 min, jonka jälkeen pohjat harjataan nailonharjalla kunnes pohja kiiltää.
- PS-voiteet (Performance speed) ovat edullisia, joten niitä kannattaa hankkia useita eri keleille. Ne levitetään raudalla ja ne ovat hyvin kestäviä. Nämä voiteet soveltuvat hyvin harrastajahiihtäjille
- HS-voiteet (High speed) sisältävät ainetta, joka vähentää veden pintajännitystä. Näillä voiteilla saadaan aikaan parempi luisto. Nämä voiteet soveltuvat hyvin aktiiviharrastajille.
Perinteisen suksen pitovoitelu
Suksessa on niin sanottu pitoalue, joka ulottuu kantapään alta noin 50 cm kohti suksen kärkeä. Suksen jalkavuuden ansiosta tämä kohta osuu latuun potkuvaiheessa ja näin sukseen saadaan pitoa. Kun suksella liu’utaan, nousee pitoalue irti ladusta ja suksi luistaa kärjellä ja kannalla.
Helppo pitovoitelu
Tarvittavat työvälineet
Työvaiheet
- Puhdista suksen pohja vanhoista voiteista ja liasta
- Määritä pitoalue. Mittaa aikuisen suksessa kannan alta noin 50 cm kohti kärkeä. Lasten suksessa hieman vähemmän. Vinkki! Seiso tasaisesti molempien suksien päällä ja pidä katse eteen päin, jotta paino pysyy tasaisesti molemmilla suksilla, eikä ole liian päkiäpainotteinen. Pyydä kaveria liuttamaan paperin palaa kannan alta kohti kärkeä. Pitoalue päättyy muutamaa senttiä ennen kuin paperin pala pysähtyy. Merkkaa tussilla merkin suksien reunoihin mihin kohtaan paperi pysähtyi, eteen ja taakse. Pitovoide laitetaan näiden merkkien väliin.
- Pitoalue kannattaa karhentaa hienolla hiekkapaperilla, jolloin pitovoide tarttuu sukseen helpommin. Karhennus tapahtuu hiomalla suksen pitoalue poikittaisella liikkeellä
- Valitse kelin mukainen pitovoide. Pitovoide levitetään koko pitoalueelle hankaamalla sitä suoraan purkista. Älä välitä, vaikka pitovoide ei levittyisi tasaisesti
- Tasoita voide hankaamalla sitä suksen suunnassa korkilla. Hyvin tasoitettu voide muuttuu läpikuultavaksi eikä suksen pohjassa näy ”klönttejä”.
Erilaiset voiteet
- Pitoteippion helppo tapa kestävään pitovoiteluun. Se on nopea asentaa ja sen kelialue on erittäin laaja. Se soveltuu loistavasti harrastajahiihtäjille
- Purkkivoiteet ovat edullisia ja niitä kannattaa hankkia useampia eri keleille. Näiden avulla pitoa on helppo säätää kelin mukaiseksi.
- Liisterit on tarkoitettu vaativille keleille, joita ovat esimerkiksi jäiset ja märät ladut. Liisterit mahdollistavat pidon vaikeissa oloissa, mutta vaativat hieman harrastuneisuutta
- Tasokkaammat purkkivoiteet joissa on hyödynnetty uutta ainetta, joka korvaa fluorin. Tämä antaa pitoalueelle paremmin vettä hylkivän ominaisuuden
Voiteluvapaiden ja pitopohjasuksien huolto
Zero-sukset
Zero-suksen pohja kannattaa pitää puhtaana. Zero-sukseen kannattaa levittää jäätymistä ehkäisevä Zero spray. Zero-alue kannattaa myös säännöllisesti karhentaa hiekkapaperilla. Tarvittaessa suksen voi myös voidella perinteisllä pitovoiteilla.
Nanogrip-sukset
Nanogrip-suksi on tärkeä pitää puhtaana. Tähän riittää voiteenpoistoaine ja kuituliina. Nanogrip suksien pohjaan ei saa levittää perinteisiä voiteita. Nanogrip-pohjille on olemassa jäänestoaineita, joilla saadaan suksi toimimaan paremmin myös kylmemmillä keleillä.
Skin-pitopohjasukset
Pitopohjasukset eli crown-sukset eivät tarvitse pitovoitelua. Jäisillä keleillä pitoalueelle voi levittää tarvittaessa liisteriä. Vaikka pitopohjasuksia ei tarvitse pitovoidella, niitä tulee kuitenkin huoltaa säännöllisin väliajoin, jotta karvan pito- ja luisto-ominaisuudet pysyvät hyvinä. Karvat likaantuvat helposti mm. latujen roskista tai ladulta tarttuvista voiteen jäämistä. Huoltaminen on helppoa ja voit tehdä sen itse kotona.
Huoltoon kuuluu vain pitokarvan puhtaanapito sekä hoitoaineen käyttäminen. Pitokarvojen hoitoaine luo karvoille vettä hylkivän suojan, joka parantaa luistoa ja ehkäisee niiden jäätymistä, joka vaikuttaa pidon heikkenemiseen. Hyvin hoidettu karva siis pitää sekä luistaa paremmin. Pitokarvasuksien luistoalueet voidellaan samalla tavalla kuin kaikki muut sukset.
Tarvittavat työvälineet
- Kuituliina
- Pitokarvanpuhdistusaine
- Pitokarvanhoitoaine
Työvaiheet
- Puhdista pitokarvat kuituliinalla ja puhdistusaineella ja anna puhdistusaineen haihtua muutaman minuutin
- Lisää hoitoaine pitokarvoihin
Löydät kaikki pitokarvojen huoltoon tarvittavat aineet täältä
*Käytä ainoastaan pitokarvoihin tarkoitettuja aineita. Väärät aineet saattavat liuottaa pitokarvojen liimaa. Lue tarkemmat ohjeet pakkausten kyljestä.
Ongelmia voitelun kanssa?
Onko sinulla ongelmia sopivan voitelun aikaan saamiseksi? Alta saat muutamia vinkkejä, joilla voit yrittää lisätä pitoa tai luistoa. Voit myös aina tuoda suksesi voideltavaksi ammattilaisten käsiin mihin tahansa XXL-tavarataloon.
Löydät lisää tietoa suksien huoltohinnastosta täältä.
Liian vähän pitoa
- Varmista, että suksen jäykkyys on sopiva painollesi. Liian jäykkä suksi ei ota kiinni latuun ja lipsuu
- Varmista, että käytät riittävän pehmeää voidetta kelille. Pehmeä pitovoide pitää hyvin mutta kuluu nopeammin. Mitä jäisempi keli, sitä pehmeämpää voidetta tarvitaan
- Pidennä pitoaluetta muutama sentti kärjestä. Pidempi pitoalue lisää pitoa
- NIS- ja Turnamic-sidejärjestelmällä varustetussa suksessa sidettä voi liikuttaa hieman. Saat lisää pitoa siirtämällä sidettä eteenpäin
Liian vähän luistoa
- Varmista, että voide on sopivaa keliolosuhteisiin
- Puhdista pohja huolellisesti ja voitele uudelleen
- Varmista, että pohja on siklattu ja harjattu huolella
- Kuivalla ja kovan pakkasen kelillä luiston aikaansaaminen on aina haastavaa